lauantai 6. heinäkuuta 2019

kv70, Lauantai 6.7.2019

Meidät herätettiin mukavasti 7:45. Siitä suoraan menimme aamupalalle. Syötiin puuroa ja leipää ja oltiin kavereiden kanssa, jos jäi aikaa. Sen jälkeen menimme yläkertaan laulamaan lauluja, jonka jälkeen lähdimme kiertämään isosryhmissä kiertämään Pyhiinvaelluspolkua, jossa luimme polun varrella olevia tekstejä ja arvostimme Jumalan luomaa luontoa, mikä oli tosi mukavaa. Metsässä sai puhua kavereiden kanssa ja miettimään syvällisiä. Kierroksen jälkeen meillä oli oppitunti, jossa käsittelimme luontoa, koska päivän aihe on luomakunta. Olimme nuotion äärellä ja puhuimme siitä, kuinka Jumala oli luonut maailman ja teimme luonnon materiaaleista oman Aatamin. Puoli yhdeltä vieraat alkoivat saapumaan Partaharjulle. Ensin nostimme lipun yhdessä vieraiden kanssa ja söimme lounasta. Lounaan jälkeen veimme virsikirjat Ristikiven kirkolle, jonka jälkeen meillä oli siellä jumalanpalvelus. Kesken jumiksen alkoi sataa vettä. Seuraavaksi vieraat ja leiriläiset kokoontuivat liikuntasaliin ja opet, aput ja isoset esittäytyivät vieraille. Kolmen aikaan juotiin kahvia ja syötiin voisilmäpullaa. Neljältä vieraille oli medis ja puoli viideltä vieraat lähtivät kotiin. Vieraiden lähdettyä sai uida, minkä jälkeen oli päivällinen ja oppimispäiväkirjojen kirjoittaminen.

:Katrin opetuslapset

After the guests left Partaharju, we had 3 points set up, one for kayaking, one for a movie and one for outdoor games, we spent around 50 minutes per point and had a great time. We then proceeded to lower the flag and after we stayed outside, fried some burgers and had our evening programme outside.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti